Vähän venyi näiden kynsien julkaisu, en keksi syytä... :)
No, kerrotaas lakkauksen taustoja ennen kuvia.
Tai laitetaan sittenkin alkuun pari kuvaa... :D
Otin kuvat ulkona ja siellä oli tosi kylmä viima. Siitä johtuen käteni ovat ihan possunpunaiset... :D
Kuvia klikkaamalla saat ne näkymään suurempina.
Pohjalla oleva lakka on uutta Kicks-myymälän omaa lakkaa. Ymmärtääkseni tätä on saatu jo Ruotsin puolelta kauankin aikaa, mutta tänne kotosuomeen se rantautui vasta tässä jonkin aikaa sitten. Minulle tieto näistä uutuuksista saapui Kicksin kanta-asiakaslehtisen myötä.
Kicksissä asioidessani hain itse asiassa kultaista foil-koostumus lakkaa, ja olin jo hipelöimässä IsaDoran kyseistä sävyä (Hankin kyseisen merkin hopeisen foil lakan, enkä pettynyt. Lisää myöhemmin.). Päähäni pälkähti kuitenkin nämä uutuudet, ja koska ne olivat runsaasti IsaDoraa halvempia, mukaani tarttu tämä ihanuus.
Lakan väriä on hankala määrittää. Se on aika lämmin, mutta silti jotenkin kylmä. Lakan seassa on runsaasti kultaista microglitteriä, josta en tiedä onko se sittenkin shimmeriä. Jaa-a. Väri on tuollainen kultaisen keltainen, ja koska kultaiselle foil-lakalle olisi hieman ikävää tehdä koristeluja (kaikki hukkuu sinne), tämä oli sittenkin parempi vaihtoehto.
Lakan yleinen laatu oli erinomainen. Kynsillä on 2-3 krs. lakkaa. Joillekkin kynsille laitoin kolme koska levitin alemmat 2 krs. hieman huonosti. Peittävyys on siis keskiverto tällaista lakkaa ajatellen. Levittyvys oli hyvä. Koostumus oli aika keskivahva, jäykempi kuin China Glaze mutta silti vetelämpi kuin jokin vuosia vanha lakkapullo. Lakka kuivui ihan keskinopeaa ilman pikakuivattajaa, Seche Viten kanssa luonnollisesti nopeampaa.
Pensseli oli __ihana__ !!! Se on hieman paksumpi kuin vaikka Color Clubin siveltimet, mutta silti saman näköinen (sellainen suikea.). Parasta pensselissä on kuitenkin pituus. Se yltää heittämällä pullon pohjaan asti, eli ei ole pelkoa ettei tätä voisi käyttää kun pullosta on kulunut puolet. Ihan toista kuin Lumenen Natural Code-p*skasuti, joka on pelkkä töpö korkin tyvessä. Kun Natural Code-pullosta on kulunut pikkuisen, pulloa joutuu kallistelemaan ympäri että siveltimeen tulisi lakkaa. Ei kiva märillä kynsillä ja kun pitäisi saada lakka kohtuunopeasti kynsille!
Olen niiiin laiska muotoilemaan noita kynsiä samanmuotoisiksi kärjistä... :D |
Koristeluihin käytin Tiimarin akryylimaaleja. Settiin ei kuulunut tuollaista liilaa, joten sekoitin sen itse punaisesta, sinisestä ja valkoisesta. Noita kynsiä tehdessäni hoksasin, että sitä pensseliä kannattaa oikeasti kastella välillä...!
Tekniikkana siis on one-stroke, maaleina akryyimaalit ja siveltimenä MiMaxin flat brush. Manikyyrin pohjaan katsoin mallia Tartofraises blogista. Tuon linkin takaa löytyy myös videotuto one-stroke tekniikkaan, kannattaa vilkaista!
Huomaatte, että tarvitsen rutkasti harjoitusta kyseisessä tekniikassa... Käteni tärisi kuin haavanlehti tuulessa !! Runollista... :D
Otin tajuttomasti kuvia, enkä nyt viitsi jättää suurta osaa julkaisematta... :D
Salaman kanssa lakan sävy näyttää oikeammalta. |
Sitten kauhunhetkiin: "Väärän käden" kuviin !!!
Olen oikeakätinen, joten vasemmalla kädellä värkätyt oikean käden kynnet ovat suoraan sanottuna lakkakasoja... !!!
Oikeassa kädessä peukku ja etusormi ovat todella lyhyet ihan käytännön syistä. Käytän piilolinssejä, enkä halua puhkoa silmiäni kotkankynsillä... :D
Kumarrus kaikille jotka jaksoivat katsoa kaikki kuvat ja lukeakin koko romaanin !! :)
//KaniFani
wauu miten upeat! Itsekin tekisi mieli ostaa akryylimaalit ja alkaa taiteilee, mutta tunnen itseni niin hyvin ja tiedän ettei siitä tulisi mitään kaunista... :D En ole koskaan ollut taiteellinen :(
VastaaPoistaKiitoksia kehuista !! Äläkä vaivu epätoivoon, haluaisimpa näyttää sinulle ensimmäisiä akryylimaali"taiteilujani"... Ne olivat hirvittäviä !! Erityisen karmeaa oli lukea esim. Tartofraises-blogia ja päivitellä miten se ranskalainen blogitar on niin taitava ja minä en...! Mutta mestariksi ei tulla yhdessä yössä: kannattaa hankkia akryylimaalit ja maalailla kynsille harjoituksen vuoksi jotain pientä, vaikkapa hymynaamoja ja sydämiä. Siitä se lähtee :) Enkä minäkään yleisesti ottaen ole mikään taiteilija, en erityisemmin pidä piirtämisestä ja maalailusta paperille: nämä kynsimaalaukset ovat ainoita jotka jaksavat sytyttää! :)
VastaaPoistaNeljäs kuva ylhäältä on aika kähy! Miten otit?
VastaaPoistaSusamuru: Ilta-aurinkoa vasten salaman kanssa :) Ilman salamaa käy, no, näet sen viidennestä kuvasta :D
VastaaPoista